Posts filed under ‘Himoshoppaajan tunnustuksia’
Paluu arkeen
Elokuu meni mökkeillessä ja muuten reissatessa sekä varsinkin uutta kotia laitellessa. Nyt on sitten tältä kesältä lomat lomailtu ja pitäisi yrittää taas totutella arkeen; mies starttasi aamulla työpaikalleen ja me jäätiin pikkuneidin kanssa touhuamaan päiväksi kahdestaan. Tuolla neiti nyt tuhisee unilla aamupäivän kiukuttelujen jälkeen. On se äiti ilkeä, kun ei anna koko ajan katsoa dvd:ltä Pororo-pingviiniä.

En näköjään ole moneen viikkoon muistanut täällä blogissakaan olemassaolostani muistutella. Tosin eipä kai mulla mitään erityistä asiaakaan olisi ollut. Korkeasaaressa käytiin, N oli ihan ihmeissään tiikeristä ja karhuista. Ikeasta lastattiin auto niin täyteen pahvipakkauksia, ettei meinattu enää itse mahtua kyytiin. Ja niiden pakkausten sisältöjä sitten kasailtiin useampi tovi (mä olen varmaan tosi outo, mutta oikeastaan tykkään huonekalujen kokoamisesta :D).

Ollaan myyty netin kautta paljon ylimääräiseksi jäänyttä tavaraa, nyt kun vielä löytyisi ostaja vanhalle kirjahyllylle, sohvapöydälle ja tv-tasolle niin saisi käyttöön toisenkin puolen olohuoneesta… String-kirjahyllystä haaveilen, mutta miehen mielestä uuden kirjahyllyn miettiminen on ajankohtaista vasta sitten, kun entinen on saatu myytyä. Pöh sanon minä :P Koti on muutenkin ihan kesken vielä, ja tulee olemaan sitä vielä pitkään. Täällä kun on neliöitä melkein tuplasti edelliseen asuntoon verrattuna, niin esimerkiksi työ-/askarteluhuoneen ja pikkuneidin huoneen kanssa ollaan jouduttu lähtemään oikeastaan ihan tyhjästä. Ollaan muuten tehty työhuoneeseen pöytälevy ja hyllyt vanerista, voin näyttää täällä kuvia kunhan saadaan huone vähän valmiimmaksi.

Viime viikolla saatiin viimein valoa (Massive Nero -spotit) olohuoneen kattoon, nyt ei haittaa syksy ja pimeät illat :)
31, graafinen suunnittelija, pienen tytön äiti.



















Latest comments